Terve Median blogi

Helpoin tapa ymmärtää asiakaslähtöistä sisältömarkkinointia

Tiistai 30.5.2017 klo 10.06 - Kalle Viira, Hehkumarketing


Hehku_paakuva.jpg



 

Kohtaan työssäni päivittäin eri toimialojen, eri kokoisten yritysten edustajia, jotka kaikki taistelevat samojen ongelmien parissa. Markkinoinnin pelikenttä monimuotoistuu, kanavat lisääntyvät ja kilpailu asiakkaan ajasta, huomiosta ja rahoista käy entistä kiivaammin. Osalle sosiaalinen media, digitaaliset mainoskanavat ja sisällöntuotanto on tuttua, pulaa on lähinnä ajasta tai resursseista. Toisille taas jo toimialan sanasto ja käsitykset ovat vieraita. Isoja linjauksia on helppo miettiä, jokainen idea pitää pystyä viemään käytännön tasolle. Yksittäisellä tekstillä on suuri merkitys siihen tarttuuko asiakas viestiisi.

Pelaamalla luot strategian ja varmistat viimeistelyn

Otimme tavoitteeksi luoda tavan selittää, suunnitella ja toteuttaa digitaalisen sisältömarkkinonnin toimintaa tavalla, jonka jokainen ymmärtäisi. Lisäksi halusimme tehdä siitä helppoa, jopa hauskaa. Syntyi AC Hehku, maailman ensimmäinen sisältömarkkinointipeli.

Alustaksi valikoitui maailman suosituin joukkuepeli, jonka periaatteet olisivat kaikille selkeät, jalkapallo. Urheilua vieroksuvankin on helppo samaistua pelin kulkuun ja ymmärtää sen etenemistä ja filosofiaa. Yksi huippupelaaja voi voittaa otteluita, mutta mestaruuteen tarvitaan yhtenäinen joukkue. Pallo on pidettävä omalla joukkueella, liikkeessä, ja saatava maaliin. Valmentajat suunnittelevat kuviot, seuran johto tarjoaa resurssit ja vaatii tuloksia. Turha pallon perässä juokseminen on raskasta, toimivilla kuvioilla ja hyvällä viimeistelyllä tehdään tulosta. Kattavasta strategiasta huolimatta, pallo liikkuu yksittäisillä potkuilla ja juoksuaskeleilla. Strategia ei auta jos yksittäinen pelaaja ei pysty saamaan palloa, siirtämään sitä eteenpäin ja viimeistelemään kuviota.

Tässä on viisi helposti ymmärrettävää askelta, joilla voit luoda oman pelisi. Aloita piirtämällä kenttä, jonka jälkeen on aika luoda pelivälineet.

AC_Hehku_field_demo_pieni.jpg

1. Maali pitää määritellä, jotta siihen voidaan osua

Kampanjallasi voi olla erilaisia maaleja. Voit tavoitella myyntiä, asiakkaiden yhteystietoja, brändisi tunnettavuutta tai vaikkapa videon katselukertoja. Kirjoita tämä tavoite maalin kohdalle ja pidä se mielessä kun alat suunnittelemaan kuvioita ja rakentamaan joukkuetta.

2. Pallo on asiakas, se pitää tavoittaa ja saada liikkeelle

Määrittele ketä haluat kampanjallasi tavoitella, onko se eläkeläinen, lapsiperheen vanhempi tai aktiivinen nuori. Päätä ketä ostopersoonistasi kampanja tavoitelee, kirjoita se palloon.

3. Kanavat ovat pelaajia, rakenna toimiva joukkue

Aloita miettimällä mistä kanavista tavoitat määritellyn asiakkaan, luo näistä pelaajakortit. Pelaajia voivat olla YouTube, Google hakusanamainonta, Facebook, Twitter, jne. Kärkipelaajasi on todennäköisesti yrityksesi verkkosivu, jonne haluat asiakkaan digitaalisista kanavista ohjata. Aseta pelaajat kentällä.

4. Pallo liikkeelle, luo oikea sisältö oikeaan kanavaan

Nyt on keksittävä miten tavoitat asiakkaasi valitsemillasi pelaajilla. Jos palloa tavoittelee esimerkiksi YouTube, mitä videon otsikossa pitää lukea, mitä videon pitää sisältää ja miten se jaellaan asiakkaalle. Kun olet sitä mieltä että viestisi on oikea, se näkyy ja löydetään, asiakas kiinnittää siihen huomiota, olet saanut pallon haltuun. Seuraavaksi mietitään millä kaikilla tavoilla voit siirtää pallon verkkosivullesi, kehotteilla, linkeillä ja tarjouksilla. Ota pallo haltuun ja siirrä eteenpäin.

5. Entä kun pallo menetetään

Olet luonut toimivan konseptin tavoittaa ja houkutella asiakkaan oikealla sisällöllä sivustollesi, kirjoittanut otsikot, luonut linkitykset, optimoinut verkkosivustosi. Mitä jos toivottua lopputulosta ei tapahdu, eikä maalia silti synny. Miten kärkipelaajaa voidaan valmentaa, onhan hänellä kaikki tekniikat käytössä. Miten kärki voisi pitää palloa mahdollisimman pitkään. Miten pallo saadaan helpoiten takaisin omalle joukkueelle, kun se on vielä hyökkäysalueella. Otetaanko lisää pelaajia kentälle, vaikkapa uudelleen markkinointi. On epätodennäköistä, että yksi pelaaja potkaisee pallon suoraan maaliin. Joskus niinkin käy. Ota pallo uudelleen haltuun ja lähetä se taas kärkipelaajalle, kunnes maali syntyy.

AC_HEHKU_pelaajakortti_pieni.jpg

Pelillistäminen tuo esiin myös vastustajat

Sisältömarkkinoinnin pelillistäminen on loistava tapa suunnitella ja konseptoida erilaisten digitaalisten kanavien yhteispeliä ja luoda toimivia sisältöjä. Jokainen ymmärtää, että ennen kuin on löydetty toimiva pelaaja, eli kanava jossa toivottu asiakas tavoitetaan, tarjottu hänelle merkityksellistä sisältöä ja hyödynnetty kanavan ominaisuuksia, pallo ei liiku.

Kun pallo on saatu kärkipelaajalle, eli omalle verkkosivustolle, ei maaleja synny jos viimeistely ei ole kunnossa ja sivusto tarjoa oikeaa johdatusta kohti toivottua lopputulosta. Kun pallo menetetään, eikä hyökkäyksestä ole jäänyt toivottua dataa, kiinnostuneesta asiakkaasta jonkinlaista jälkeä, on pallo vaikea tavoittaa uudelleen.

Yrityksen johto päättää kenet hoitaa joukkuetta valmentamaan ja millä budjeteilla pelaajia hankitaan, harjoituksissa on käytävä läpi kuviot ja uskoa niiden toimivuuteen yksityiskohtia myöten, ennen kuin pilli soi ja pelikello käynnistyy.

Kun peruskuviot alkavat sujua, voidaan kehittää kentälle vastustajia. Omien kokemustemme perusteella näitä ovat usein mm. määrittelemätön metadata, verkkosivuston käyttöliittymä, kanavien teknisten ominaisuuksien heikko hyödyntäminen, datan heikko hyödyntäminen ja pelaajien kehno yhteispeli. Usein pallon perässä juoksee väärä pelaaja, eikä maalin suunta ole aina selvillä.

Mukavia hetkiä pelaamisen parissa. 


Teksti: Kalle Viira

Kirjoittaja on asiakaslähtöiseen sisältömarkkinointiin erikoistuneen Hehku Marketingin Business Developer, joka aloittaa kaikki asiakastapaamiset kaivamalla pöydälle pelilaudan. Hehku tarjoaa myös erilaisia työpajoja ja koulutuksia, joissa parhaat ratkaisut löytyvät pelaamalla.

 

Avainsanat: sisältömarkkinointi, pelillistäminen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini